Ajankohtaista Deltassa

Näin huollat matkailuauton ennen kesäreissua

Oletko lähdössä reissuun matkailuautolla? Ennen kuin starttaat ja pakkaat auton, varmista ainakin nämä kuusi asiaa kuntoon.

Kuulutko heihin, jotka käyttävät matkailuautoa läpi vuoden? Vai kenties heihin, jonka reissukaveri nököttää talon pihassa paikallaan lumipeiton alle piiloutuen? Kuuluit sitten kumpaan tahansa ryhmään, ei huolta. Delta Auton markkinointispesialisti Juha Hämäläinen kertoo, mitä asioita kuuluisi ottaa huomioon ennen kuin lähtee reissun päälle.

 1. Muista vaihtaa moottoriöljy

Talven aikana auton moottoritilaan kondensoituu vettä, joka aiheuttaa jo itsessään hallaa moottorin toiminnalle. Tästä johtuen on erityisen tärkeää vaihtaa moottorin öljy, jotta varmistutaan auton vakaasta toiminnasta. Tämä tapahtuu näppärästi huollossa ollen myös kustannustehokasta.

 2. Jarrunesteet vaihtoon

Moottoriöljyn tavoin myös jarruneste imee itseensä talven aikana kosteutta. On siis syytä vuosittain tarkistuttaa jarrunesteen tila huoltamossa. Suositeltavaa on, että jarruneste vaihdetaan joka toinen vuosi. Kätevää on tehdä se samaan aikaan ilmastointihuollon kanssa.

 3. Jäähdytys- ja ikkunanpesunesteen määrä ja dieselsuodattimen tila

Syyslehtien tippuessa maahan ja matkailuauton mennessä talviteloille on hyvä vielä lopuksi tarkistaa, että auton jäähdytysnesteen määrä on riittävä. On myös hyvä ottaa huomioon, että neste kestää riittävästi pakkasta. Aivan kuten ikkunanpesunestekin, mitään itikanpesuainetta ei kannata jättää auton säilöön. Se pakastuu varmasti.

Kevään tullen on aika tarkistaa nesteiden puhtaus ja riittävyys. On myös hyvä huomioida, että useimmat matkailuautot kuluttavat dieselpolttoainetta. Talven jälkeen on suotavaa tarkistuttaa huollossa dieselsuodattimen tila ja sen keräämään veden määrä.

 4. Ilmastoinnin toimivuus 

Edellisessä juttusarjassa kerroimmekin auton ilmastoinnin huoltotoimenpiteistä, jotka on syytä pitää mielessä myös matkailuautokauden korkkauksessa. Erityisesti matkailuauton ilmastointi kokee jatkuvaa painetta seisoessaan talven paikallaan. Tästä johtuen myös ilmastointineste pääsee karkaamaan matkailuauton järjestelmästä hanakammin kuin ympärivuotisessa käytössä olevasta autosta. Tähänkin käypä neuvo on mennä ilmastointihuoltoon riittävän ajoissa. Hyvä vinkki on myös, jos suinkin mahdollista, mennä talven jälkeen lämmitettyyn parkkihalliin käynnistämään auto ja ilmastointilaite. Näin vältytään suurilta vahingoilta ja annetaan ilmastoinnille aikaa käynnistyä ja voidella itseään.

 5. Akun tarkistus

Akun toiminnan tarkistaminen talven jäljiltä on ensisijaista, jotta saadaan auto liikkeelle. Jos akku on ollut autossa paikallaan koko talven lataamatta, saattaa olla, että se on entinen. Akun iän pidentämistä voi edesauttaa joko välillä tapahtuvalla lataamisella tai vaihtoehtoisesti akkua voi säilyttää talvikauden lämpimässä tilassa.

 6. Sisätilojen tarkistus

Viimeisin, mutta ehkä tärkein asia, on haistella sisätilat läpi ennen pidempää kesäreissua. Ihmisen hajuaisti reagoi homeeseen voimakkaasti, joten luota omaan nenääsi. Talven aikana sisätiloihin kertyvä kosteus voi tehdä pahimmassa tapauksessa suuriakin vaurioita. On tärkeää myös katsoa läpi auton sisätiloissa olevien sähkölaitteiden kunto, jottei kahvit ja ruuat jää valmistamatta reissussa.

 

Matkailuautosi voit tuoda aina huoltoon sinua lähimpään Delta Autoon. Mikäli sinua askarruttaa jokin ongelma matkailuautossasi, voit soittaa Delta Huoltoon tai varata suoraan ajan verkossa huollon varauslomakkeen kautta. Lisäksi huollon sivuilla sinua palvelee myös asiantunteva chat, joka osaa auttaa sinua valitsemaan oikeanlainen huolto tarpeen mukaan.

 

Huollon varausnumero 0800 020 10

Varausnumero avoinna:
ark. 7-20, la 10-15

(Varausnumero on ilmainen)

Varaa aika huoltoon netissä »

Kommentit